Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

2008       2009       2010       2011       2012       2013       2014       2015       2016

 

 


 

Sennin vaihtelevat metsäreissut
24.11.2008

Sennin metsäreissut ovat sujuneet vaihtelevalla menestyksellä metsäjäniskannan vähäisestä määrästä. Iskä ei ole ehtinyt käydä viikolla metsällä, koska pimeä tulee niin aikaisin ja töitäkin on aika pitkälle iltaan asti. Joten metsällä on käyty viikonloppuisin sekä lomilla. Onhan Senni kyllä ajanutkin pätkän itsensä kokoista rusakkoa, mutta rusakko meni tielle ja Senni kadotti hetkeksi jäljet. Ainakin nyt tiedämme mistä löytyy edes yksi rusakko ja iskä menee sinne Sennin kanssa pian uudestaan.

 


 

Auton alle jäänyt jänis
14.09.2008

Iskä oli lähtenyt Sennin kanssa aamulla Rautioon mökille tekemään uuden mökin lattiaa. Samalla Senni saisi olla irti ja puuhata itsekseen. Asia kuitenkin vähän muuttui, koska matkalla mökille Typön kohdalla keskellä tietä oli auton alle jäänyt rusakko! Iskä tietenkin otti sen rusakon mukaan, jotta Senni saisi vähän jäniksenhajua.

Mökillä iskä antoi Sennin vähän haistella rusakkoa. Sen jälkeen hän laittoi Sennin vähäksi aikaa autoon, mutta siitä se ei pitänyt ollenkaan, vaan piti iskälle ulinakonsertin. Iskä kuitenkin otti jäniksen ja veti sitä narulla perässään pitkin metsiä ja peltoja. Lopuksi hän jätti rusakon kiven päälle odottamaan Senniä.

Kun iskä päästi Sennin pois autosta, niin se ryntäsi melkein suoraa siihen kohtaan, mistä jälki alkoi. Se seurasi hajua hyvin innokkaana kuono maassa ja välillä ilmassakin. Ojan ylityksetkin sujuivat Senniltä pitkillä loikilla. Lopulta se tuli siihen kohtaan, jossa rusakko odotti. Senni alkoi innokkaana tutkimaan, nuuskimaan ja nuolemaan löydöstään. Sitten iskä otti rusakolta takakäpälät irti ja heitti loput jokeen. Ne käpälät ovat Sennin häkissä ja kovasti se niistä pitääkin... Laitan tästä kuvia kuvagalleriaan vähän myöhemmin!

 


 

Sennin eräs reissu mökillä
08.07.2008

Kävimme Rautiossa pellonlaidalla Sennin kanssa katsomassa löytyisikö jäniksenhajuja. Kovasti Senni etsi ja paljon erilaisia hajuja löysikin, mutta ei juuri sitä oikeaa. Äkkiä Senni vainusi jotain ja aivan sen kuonon edestä lähti lintu. Senni tietenkin lähti heti haukun kanssa sen linnun perään, mutta luovutti, kun lintu lähti lentoon korkealle metsän yläpuolelle. Tällä reissulla ei siis löytynyt jäniksiä, mutta eiköhän jonkin ajan kuluttua löydy.

031.JPG

 


 

Ylivieskan KV näyttelyä katsomassa
20.07.2008

20.7.2008 kävin ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä. Se oli kansainvälinen näyttely Ylivieskassa. Emme voineet ottaa Senniä mukaan, koska se oli vielä liian nuori ja pikkuinen.

Näyttelyssä ensimmäiset koirat pääsivät aloittamaan jo yhdeksältä aamulla, jolloin mekin saavuimme paikalle. Erilaisia rotuja oli hyvin paljon. Dreeverien osuus alkoi vähän yhdeksän jälkeen kehässä numero 11. Dreevereitä oli vain kaksi. Toinen oli ruskeavalkoinen narttu ja toinen pääväriltään musta uros. Emme tunteneet kummankaan koiran omistajaa. Dreeverien osuus sujui hyvin lukuunottamatta toisen koiran pientä villintymistä kävelyosuudessa. En nähnyt minkä värisiä ruusukkeita dreeverit saivat, mutta jos minä olisin ollut tuomari niin olisin antanut todennäköisesti molemmille ykköset.

Yhden ja puolen tunnin kuluttua minua alkoi väsyttää, koska olin herännyt aamulla todella aikaisin, joten me lähdimme ajamaan kotia kohti. Sennille ostin näyttelystä herkullisia luita ja pallon leikkikaluksi.

 


 

Jänikset hukassa
16.07.2008

Aamuvarhain kello kuudelta Senni ja iskä oppaanaan kokenut dreeverimies lähtivät etsiskelemään, löytyisikö metsästä jäniksenhajuja. Tällä kertaa minä (lomalainen) en lähtenyt mukaan varhaisen aikataulun vuoksi. Heti matkan alussa he olivat nähneet auton ikkunasta tiellä rusakon, jota kissa oli ajanut takaa. He eivät voineet päästää Senniä rusakon perään, koska tiellä oli vikasta liikennettä.

He kiertelivät sateisessa metsässä reilut pari tuntia, mutta jäniksiä ei näkynyt eikä kuulunut, ei edes jäniksen papanoita. Sen sijaan sääskiä oli ollut enemmän kuin tarpeeksi. Aivan hakureissun lopussa Senni vielä humpsahti pitkän heinän peitossa olleesseen vesiojaan ja kastui aivan märäksi.

Tämän metsäreissun jälkeen Sennille on uni maistunut sängyssäni pehmokoira kainalossa.

 


 

Rokotus
01.07.2008

Senni kävi tänään eläinlääkärillä rabies-rokotuksella. Eläinlääkäri antoi Sennille makupalan. Sennin syödessä rokottaminen sujui huomaamattomasti. Seuraava rokotus on vasta 13.2.2009. Pitää muistaa antaa Sennille loishäätö kaksi viikkoa ennen seuraavaa rokotusta.

 


 

Sennin syntymästä tähän hetkeen
30.06.2008

13.2.2008 tähän maailmaan syntyi neljä pientä dreeveriä. Kaikki ne hellyyttävät pienokaiset kasvoivat hurjaa vauhtia, ja pian ne olivatkin jo luovutusikäisiä. Sitä ennen kävimme katsomassa pentuetta vain yhdesti pitkän matkan takia. Haimme Sennin kotiin 29.3.08. Otettuani Sennin syliini se oli aluksi aivan jähmettyneenä pelosta. Matkalla uuteen kotiin Senniä pelotti aivan kamalasti ja se oksensi kerran. Aluksi kotona Senni enimmäkseen nukkui ja söi. Muutaman päivän kuluessa se tuli vähitellen vähän rohkeammaksi ja uskaltautui leikkimään. Se kasvoi todella nopeasti. Sennillä on oma vuode kodinhoitohuoneessa, mutta se nukkuu yleensä iskän ja äidin sängyssä. Vuoteessa on kaksi tyynyä ja kolme päätä, joten pientä kilpailua tyynypaikoista on havaittavissa.

 


 

Sivun alkuun

 

©2017 2008 | Juholan Senni - suntuubi.com