Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Hihnan toisessa päässä kirjoittelee vuosimallia -97 oleva ylioppilas Pohjois-Pohjanmaalta. Pituutta on kertynyt 175 cm ja minulla on vaalean ruskeat pitkät hiukset. Luonteeltani olen ystävällinen, tunnollinen ja luonnonläheinen, ennemmin hiljainen kuin suupaltti.

Koirista olen pitänyt aina, ja koirat ovatkin olleet lähellä sydäntäni niin kauan kuin muistan. Varhaisin koiramuisto taisi olla se, kun näin todella pienenä jossain cockerspanielin kuvan, ja se on jäänyt mieleen. Omasta koirasta haaveileminen alkoi. Pienenä minulla oli pehmokoira, jota hoidin ja lenkitin vedin perässä hihnassa.

Ensimmäinen koirakokemus oli vanhempieni Moosa-dreeveri, joka asusteli mummulla. Mossea käytiin katsomassa monesti, ja mieleen jäivät erityisesti hihnalenkit, jolloin sain taluttaa Mossea itse, tosin omasta hihnastani lähti jatkokappale iskän käsiin. Myöhemmin Moosalle tuli pahkuroita tai kasvaimia mahan seudulle ja kunto heikkeni huomattavasti, joten vaikea päätös luopua Moosasta oli tehtävä. Mosse nukkui ikiuneen 11.09.2006, ja se kirmaa nyt paremmilla metsästysmailla.

 

Kirjaston koirakirjat luin varmaan heti kouluikäisenä, ja niitä löytyy omastakin kirjahyllystä. Koirakuumetta kasvatti entisestään iskän tutun Tassu-dreeveri, jota kävin katsomassa. Tassun pentueesta oli suunnitteilla varata pentu, mutta ajankohta ei ollut vielä oikea. Vuonna 2008 ollessani 11v haave muuttui todeksi, kun Juholan Senni saapui kotiin. Senni on iskän eräkaveri sekä minun lenkki- ja temppukaveri. Voi että minä rakastan tätä koiraa!

Koiran lisäksi harrastan pianonsoittoa ja valokuvausta. Myös musiikki, lukeminen ja lenkkeily ovat minulle mielekästä tekemistä. Pianonsoitosta olen suorittanut kolme tasokoetta ja saanut kansalaisopiston stipendejä. Kuvia aloin räpsimään samoihin aikoihin kun Senni saapui meille, ja siitä kiinnostus on kasvanut. Canon PowerShot A520 oli ensimmäinen kamera, joka toimi yhteisessä käytössä. Jouluna 2010 sain Canon EOS 550D -järjestelmäkameran, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Objektiivit ovat Canon EF-S 18-135mm f/3.5-5.6 IS sekä Canon EF 85mm f/1.8 USM.

Koulussa olen vahva oikeastaan kaikissa aineissa. Olen saanut kuusi stipendiä: englanti, 2x koulumenestys, kielet, ruotsi ja käytös & asenne. Peruskoulun päättötodistuksen keskiarvo oli 9.6, jota en uskonut koskaan saavuttavani. Minulle oli aina selvää, että käyn lukion, mutta sen jälkeen jatkosuunnitelmat olivat avoinna hakemisen loppupuolelle asti. Opiskelu jatkuu ja saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

 

Sivun alkuun

 

©2018 Omistaja | Juholan Senni - suntuubi.com